Vaihteeksi vähän leppoisampi ajelu edellisen spurtin jälkeen. Pudasjärveltä Puolangalle matkaa kertyi vain 92,5 km ja ajelin hyvin rauhallisesti vähän reilun kahdenkympin keskinopeutta. Päätin käydä heti aamulla lähtiessä Pudasjärvellä ruokakaupassa – edellisenä päivänä ruokaostokset jäi epähuomiossa tekemättä ja aamupala jäi vähän yksitoikkoiseksi. Lähtö ei siis ollut mitenkään armeijamaisen kurinalainen ja oikeastaan koko päivä meni samanlaisissa tunnelmissa. Rauhallisesti tai löysästi, vähän katsantakannasta riippuen 🙂
Ilahduttavasti sateet pysyivät edelleen poissa ja iltaa ja Puolankaa kohden keli jopa kirkastui. Puolangalla pääsin taas mökkiin yöksi, majapaikaksi löytyi Puolanka Camping kauniin Puolanka-järven rannalla. Hyvä näin, pari muuta majapaikkaa oli ihan täynnä ulkomaalaisia marjanpoimijoita.
Illalla oli hyvää aikaa perehtyä tulevien päivien sääennusteeseen. Sadetta on jälleen luvassa ja päätinkin sonnustautua aamulla taas matkaan hyvissä ajoin, että ehtisin Kajaaniin ennen sateita. Lisäksi näyttää siltä, että tuuli on kääntymässä. Tähän asti olen ihan paria poikkeusta lukuunottamatta saanut polkea armollisesti lähinnä myötätuulessa, tai sivumyötäisessä. Nyt on luvassa ihan selkeää vastatuulta, saapa nähdä miltä se tuntuu! Seuraava etappi Kajaaniin on onneksi lyhyt, noin 100 km, sen selvittäminen ei ole mahdoton homma edes vastatuulessa.
Jätä kommentti